Amerikkalainen taiteilija Edward Hopper kuvaa maalauksessaan Yökyöpelit 1900-luvun alkupuoliskon amerikkalaista suurkaupunkia. Maalaus on realistinen ja tarkka kuva kadunkulman kahvilabaarista ihmisineen.
Maalauksessa eletään yön pikkutunteja. Katu on tyhjä ja talo pimeä, vain arka
hahmo kurkistaa mustasta ikkunasta. Kuvaa hallitseva kahvila on elämän saareke
nukkuvassa kaupungissa: lasiseinistä tulvii valoa ulos, ja lasit baaritiskillä ovat
oiva osoitus asiakkaiden käynneistä. Paikalla on myyjän lisäksi kolme asiakasta.
Yksinäinen mies istuu kuvassa selin, mies ja nainen ovat vierekkäin katsojaan
päin.
Värimaailma vahvistaa jakoa kahvilaan ja sen ulkopuoliseen. Ulkopuoli on synkkä: harmaata, ruskeaa ja vihreää. Sisällä sen sijaan on vaaleat seinät ja keltainen keittiön ovi sekä kirkkaasti pukeutunut nainen.
Hopper kuvaa kaupunkiympäristön kliinisen puhtaaksi - kadulla ei ole ainuttakaan
roskaa eikä vastapäisen kaupan ikkunoissa yhtään mainosta. Se ei ole
suurpiirteisyyttä, sillä sisällä kahvilassa on hyvinkin tarkkoja yksityiskohtia, muun
muassa maustepurkkeja. Kaiken tarpeettoman puuttuminen kuvaakin ehkä
kaupungin kylmyyttä ja teknistä arvotusta, luovuudelle tai inhimillisyydelle ei ole
sijaa.
Tyhjää katua katsellessa herää kysymys, mistä kahvilan asiakkaat tulevat ja minne
he lähtevät. Yksin istuvalle miehelle kahvila voi olla pakopaikka perheen pienen
asunnon ahtaudesta tai turva hulluksi tekevältä yksinäisyydeltä. Nainen ja mies
tuijottavat mukejaan mietteissään, ehkä tämä on neutraalia maaperää riidan
sovittelua varten. Joka tapauksessa tulee mieleen, että kahvila on tilan ja
inhimillisyyden viimeinen sija kaupungissa ja että sinne tullaan parantamaan
vihamielisen elinympäristön tuottamia haavoja. Katujen tyhjyys ei välttämättä ole
niin konkreettista kuin aluksi ajattelee - suurkaupungissa luulisi yölläkin
olevan ihmisiä liikkeessä - vaan se voi olla Hopperin tapa kuvata ihmisvilinän
kasvottomuutta.
Valoisasta kahvilasta löytyvä elämä ei kuitenkaan ole kovin iloista. Tällaisella hetkellä, kun asiakkaita on vähän eikä kenelläkään ole kiire, kasvottomuuteen tottuneiden on vaikea olla luonnollisesti. Kiireessä on helppo olla ajattelematta muita, mutta nyt ei ole tekosyitä oman välinpitämättömyyden oikeuttamiseksi. Se saa mietteliääksi.
Maalauksessa on nähtävissä myös elämän kaupallisuus. Myyjä tienaa elantoansa eikä pääse kotiin nukkumaan. Kaupungin ainoassa tilassa, jossa voi elää, täytyy maksaa. Eikä elämä edes ole todellisuutta, sillä elintila on putsattu: pöydät kiiltävät, juomat tulevat hanasta. Kiireinen nuoripari tulee yöllä kahvilaan puhumaan. Täällä ei tarvitse tuhlata aikaa teenkeittoon, tiskiallas ja jääkaappi ovat keltaisen oven takana piilossa. Psykiatriakaan ei tarvitse, sillä kaiken korvaa tiskin takana häärivä valkoisiin pukeutunut baarimikko, pelastava enkeli.
Kuvan lähde: WebMuseum: Edward Hopper, Nighthawks, 1942
Tuukka Hastrup
Maunulan yhteiskoulun matematiikkalukio, EM
kurssi: Äidinkieli ja kirjallisuus 2
9.4.1999
